28. Vaelluspaiva, Portomarin-Palas de Rei 25 km

Eilen piti sit ottaa lusikka kauniiseen kateen ja myontaa se tosiseikka, et me oltiin myohassa: Ens ti pitaa olla jo Barcelonassa, ja kilometreja liikaa edessa. Se Burgosin lepopaiva, joka oli pakko pitaa, koska Siskon jalat mati silloin niin pahasti, kostautuu nyt taalla paassa. Vaikka laskimme miten pain, oli tulos kokoajan sama: ei ehdita. Niinpa paatimme turvautua suunnitelmaan B, ja hypata bussiin. Aamulla klo 7 seistiin sit alberguen takana tien varressa pilkkopimeassa kaatosateessa ja jumalattomassa myrskytuulessa bussia odottamassa. Ei muuten oltu ainoita pyhiinvaeltajia siina dosassa. Me huristeltiin bussin kyydissa vuorelta alas, 26 km Sarrian kaupunkiin, josta jatkoimme kavellen matkaa, 25 km oli eilisen paivan saldo vaellusta.

Pyhiinvaellustodistuksen, Compostelan saamiseen riittaa etta on kavellyt taalla viimeisen 100 km Santiagoon. Niinpa taa loppupaa reissusta on varsinaista turistimarkkinaa. Kaupungit ja kylat on taynna rihkamakauppiaita jotka myy pyhiinvaelluskraasaa, ja "vaeltajaa" on joka lahtoon. Suuri osa kavelee paivareput selassa, joillain ladyilla on pelkat kasilaukut olalla. Lisaksi on suuria ryhmia. Kuljetuspalvelu hoitaa pakaasit seuraavaan hotelliin, jossa saa majoittua mukavasti yksityishuoneessa ja seurustella illalla ravintolassa oman porukan kanssa. Joo kukin tyylillaan, mutta vaitan etta parhaat puolet tasta jutusta jaa sillalailla kylla kokematta. Kaikkein mieleenpainuvimmat kokemukset taalla on saanut meikein niissa vaatimattomimmissa albergueissa. Mita on puitteissa puuttunut, sen on usein korvannut lampo ja yhdessaolo.

Viime lauantaina vuorilla majoituimme yhteen naista puitteistaan surkeimmista surkeimpiin paikkoihin: vanha kirkko, jossa ankea makuusali n 20 hengelle, satoi ja tuuli, katto vuoti. Oli niin kylma, etta Siskon kanssa puettiin kaikki vaatteet paalle ja silti paleltiin. Oltiin ihan poikki pitkan vuorikiipeilyn jalkeen, ja melkein itku kurkussa kaikesta siita ankeudesta ja kylmyydesta. Yhteisruokailussa tarjottiin linssimuhennosta, jota emme saaneet kumpikaan alas. Kun tuli maatamenon aika, alettiin ihmettelemaan, mika dormitoriossa haisee niin pahalle. No, olipahan yksi herrahenkilo paattanyt ottaa vahan laakitysta kylmyyteen toisessa kylan baareista. Juovuspaissaan taa ukko oli sit paskonut seka suihkuun (kahdesti) etta housuihinsa. Sita hajua! Ja aija niin pyorryksissa, ettei itse tajunnut mitaan. Alberguen ihana hostelleriopariskunta (vapaaehtoisia jenkeista, vain 2 viikkoa tuossa hommassa) hoiti kuitenkin tilanteen hienosti kotiin. Siivosivat suihkun, pesivat kakkaukkelin ja laittoivat taman vaatteet koneeseen jne. Me muut seisoskelimme silla aikaa ulkona odotellen pahimpien hajujen haihtumista. Kun manooveri oli ohi, jarjesti hostelleripariskunta meille vahan vaisulle muulle porukalle rannekorujen askartelua keittiossa. Miten mukavaa meilla oli! Kolme italialaista nuorta kundia, Sisko ja mina ollaan sen jalkeen friends for ever. Hirvea huuto ja riemu, aina kun tavataan tuolla Caminolla.

Tanaan on viikon jalkeen ensimmainen paiva, kun ei kavelyn aikana satanut. Todella rasittavaa on ollut kuorivaateiden veivaaminen paalle ja pois, silla sadekuurojen valilla on aina aurinko paistanut kuumasti. Ennen reissua mietittiin Siskon kanssa kovasti, otetaanko mukaan sadeviitat vai kuoritakit ja -housut, ja paadyttiin jalkimmaisiin. Hyva valinta, sanoisin nyt. Kuorivaatteet suojaavat myos tuulelta ja kylmyydelta. Sadeviittaa ei oikein viitsi laittaa illalla syomaan lahtiessa paalle, jos on viileaa. Vuorilla, kun myrskysi valilla kovaa, sadeviitat hulmusivat ihmisten ymparilla niin, etta pohdin, miten kuivina he mahtavat sailya.

Kavelty 640 km, 67 jaljella Santiagoon. Tanaan uskallettiin jo ostaa netista lentoliput Santiago- Barcelona ens viikon tiistaille. Ja ens pe tahan aikaan ollaan jo kotona. Kuullostaa mukavalta.