Apua, onks tää reppu liian pieni?



Siskon painostuksesta olen ruvennut kokoamaan kimpsujani ja kampsujani työhuoneen soffan päälle. Huh, miten pieni reppu ja miten paljon on ihan välttämätöntä mukaan otettavaa. Kaikesta mahdollisesta on karsittu, ei meikkejä, ei kihartimia, ei korkokenkiä (huoh!) . Siitä huolimatta alkaa hikoiluttaa. Tästä kuvasta puuttuu vielä yhtä ja toista must-juttua.

Partioaitta on kyllä oikea aarreaitta, mitä tulee tällaiseen mahdollisimman kevyellä varustuksella matkustamiseen. Mm. saippualiuskat, joilla voi pestä sekä itsensä että pyykkinsä, menevät tulitikkuaskin kokoiseen pakkaukseen (50 kpl). Urheiluvaatteet ovat myös kevyitä, kuivuvat nopeasti eivätkä vie paljon tilaa. Ehdottelin kyllä Siskolle,josko ottaisimme reppujen lisäksi peräkärryn, jota hän voisi vetää. Minä voisin istua kärryssä, juoda viiniä ja laulaa reippaita matkalauluja. -Sisko ei oikein innostunut, siispä täytyy vaan yrittää sulloa loputkin kamat omaan reppuun.

Passit ja tiketit

Tänään ne kolahtivat postilaatikkoon: pyhiinvaeltajien passit ja pinssit. H-hetkeen on enää viikko ja neljä päivää. Vatsassa alkaa olla perhosia, päähän ei mahdu juuri muita ajatuksia kuin vaellukseen liittyviä. Onneksi töissä on niin kiire, että siellä ei ajatukset pääse syrjähtämään työasioista hetkeksikään.

Vaikka aloitimme valmistelut hyvissä ajoin ja pikkuhiljaa, on vielä hankittavaa ja muistettavaa... 10 kpl hakaneuloja, 3 metriä narua (miksi juuri kolme, miksei kaksi tai neljä?) ,magnesiumia suonenvetoon ja kramppeja ehkäisemään, vielä puuttuu ne hiivatin kuorihousutkin. Veikkaan, että saan vielä viimehetken paniikin aikaan. Sisko on koepakannut reppunsa, ja sanoi, että se on niin täynnä että meinaa ratketa. Painoa oli kuulemma 6 kiloa, no, sen enempää me emme saisi kantaakaan. Täytynee vaan jättää ne tavarat kylmästi pois, jotka eivät mahdu.

Pyhiinvaeltajan sitoumus vaelluspassissa alkaa näin: " Pyhiinvaeltajana Pyhän Jaakon tiellä lupaan kunnioittaa toisia pyhiinvaeltajia, paikallisia asukkaita ja kaikkia,jotka palvelevat pyhiinvaeltajia ja osoittavat heille laupeutta"  Passissa mainitaan myös lähtöpaikka, -päivä , ja miten vaeltaa (a pie, jalkaisin, vai en bicicleta, polkupyörällä). Matkan varrelta on tarkoitus kerätä leimoja passiin, joka päivältä vähintään pari leimaa. Leimoilla todistetaan se, että on oikeasti kävellyt matkan. Santiago de Compostellassa passi sitten tarkastetaan, ja vähintään 100 km vaeltaneet saavat todistuksen, compostelan.