Espoossa lokakuussa 2013

Arki on imaissut mukaansa, niin että vaelluspäivät tuntuvat kaukaisilta. Tähän kylmyyteen ja pimeyteen en vaan oikein ole asettunut. Jalat alkaa tuntua omilta, ja kävelykin maistuu taas. Muutamana kauniina syyspäivänä viimeviikolla tuli käveltyä töihinkin.

Siskon kanssa ollaan juteltu matkasta jonkin verran, ja pohdittu mm. mitä olisimme tehneet toisin, jos olisimme ennen matkaa tienneet saman mitä nyt, ja mitkä varusteet osoittautuivat toimiviksi ja mitkä eivät.

Vaelluskengät: isommat! Helteessä jalat turposivat niin, että rakkoja tuli. Lisäksi ylös alas kiivetessä varpaat olivat kovilla.

Lenkkarit: ottaisin mukaan, kakkosvaelluskengiksi . Camino on monissa paikoissa niin kovapohjaista polkua/hiekkatietä/asfalttia, että jalkapohjat olivat vaelluskenkien jäljiltä iltapäivällä ihan kosketusarat

Katkolahjehousut: en tykännyt. Saumat hiersivät mua inhottavasti intiimeistä paikoista vaeltaessa. Iltahousuina olivat ihan ok viileillä keleillä. Vaellukseen kyllä suosittelen lämpimästi saumattomia trikoita (ne mun rakkaat pieruversat, tai juoksutrikoot, kuten Siskolla, olivat aivan ässät)

Urheilusandaalit: Oli ihana vaihtaa ne iltapäivällä majapaikassa suihkun jälkeen kipeisiin jalkoihin, aivan ehdottomat siis

Hakaneuloja: mukaan. Pyykit pystyi aamulla ripustamaan rinkkaan heilumaan, jos ne eivät olleet ehtineet kuivua

Opaskirja: meillä oli Englannista tilattu Confraternity of Saint Jamesin Piligrim Guides to Spainin  Camino Frances. Hyvä opus, ohut ja kevyt vihko, joka perustuu pyhiinvaeltajien lähettämiin palautteisiin, ja joka päivitetään vuosittain. Tämä kirjanen muodostui melkein raamatuksi meille, siitä suunniteltiin seuraavan päivän reitti ja valittiin majapaikka suositusten perusteella. Ehkä ottaisin kuitenkin mukaan myös jonkun toisen oppaan, jossa olisi vähän tarkemmin kuvattu esim reitin korkeuseroja ja kerrottu kylistä ja kaupungeista enemmän.

Otsalamppu: Ilman ei olisi pärjännyt. Aamulla lähtiessä oli aina pimeää, ja polku oli usein kivinen ja pimeässä on vaikea haeskella Caminon keltaisia opasnuolia. Otsalamppua tarvitsi myös illalla lukiessa ja yöllä vessareissuilla.

Vessapaperirulla: Aivan must, koska hätä ei tule kello kaulassa, ei edes Caminolla, ja lähimpään vessaan voi olla matkaa kymmenen kilometriä tai enemmän. Sitäpaitsi Sisko sai ainakin kahdesti kahvilan terassille seuraavanlaisen soiton: "puhutaan täältä vessasta, toisitko paperia".

Käsidesiä: littyen edelliseen aiheeseen, suosittelen lämpimästi.

Aikaa: olisin varannut enemmän, ainakin 4 päivää. Nyt vaelsimme siis tasan kuukauden, yksi ainoa lepopäivä pidettiin. Loppupäässä alettiin olla aika väsyneitä ja herkillä, huomasin, että mua itketti vähän joka asia, ja olisin kaivannut paikalla oloa .

Muuten kyllä komppaan aika lailla viisaampien ja kokeneempien vaeltajien tekemiä varustelistoja.  Vaihtovaatteita meillä oli ehkä liikaa, pääsääntöisesti iltapäivällä pestyt (urheilu)vaatteet olivat aamulla kuivat.

Kannattiko? Ehdottomasti! Kokemuksena ihan mieletön. Itsensä voittamista ja oman sietokyvyn venyvyyttä on oppinut. Lisäksi oppi luottamaan siihen, että asiat järjestyvät, ja olemaan stressaamatta pikkujutuista.

Mukavinta oli ehkä hetkessä eläminen ja se, että oli aikaa ihmetellä pienen pieniä asioita.Yksi iltapäivä käveltiin pellonlaitaa paimenen, lammaslauman ja koiran kanssa samaa tahtia useamman tunnin verran. Oli hienoa seurata miehen ja koiran yhteistyötä. Kun kävelee, tulee myös katsottua paljon jalkoihinsa. Silloin ehtii huomata vaikkapa että harmaita vieterin näköisiä matoja oli alkumatkassa vuoripoluilla paljon, ja pohtia, mihin ne hävisivät loppumatkasta, jolloin  reitillä oli runsaasti mustia karvamatoja. Näistä sitten käytiin pitkiä, aika päättömiä keskusteluja Siskon kanssa.

  Meillä on vielä se alkupätkä reitistä, eli Pyreneitten ylitys Ranskan puolelta Saint Jean Pied de Portista Pamplonaan kävelemättä, ja se on tulevaisuuden suunnitelmissa.

31. Vaelluspaiva, Pedrouzo- Santiago, 20.8 km

Wuhuu! Me tehtiin se! Tän päivan kävely sujui kuin pumpulilla leijailen. Ilmassa oli vähän haikeutta: vikat aamukahvit baarissa, vikat prkl mäet kiivettävänä, vikat leimat pysähdyspaikoissa passeihin, vikat Buen Camino- toivotukset muille vaeltajille, kaikki viimeistä kertaa.

 Santiagoon saapuminen sujui kuitenkin ilman suurta tunnemyrskya, tupsahdettiin vain tänne ja opaskirjan suosittelemaan albergueen. Suihkun ja vaatteidenvaihdon jälkeen kävelimme vanhaan kaupunkiin ja katedraalille. Kävimme katsomassa pyhiinvaeltajien suojeluspyhimysta Jakobia, jonka runsaasti kullalla silattua patsasta halaamaan päästäkseen piti jonottaa jonkin aikaa. Minä tosin vaan moikkasin Jakobia ja taputin olalle, minusta tuntui vieraalta ajatus ruveta halailemaan jotain patsasta.

Katedraalista menimme pyhiinvaeltajien toimistoon, jossa pyhiinvaelluspassimme tarkastettiin, ja jossa meidän piti täyttaa lomake, jossa kysyttiin tarkkaan oliko matkamme uskonnollinen vai hengellinen tai joku muu. Molemmat rastitimme keskimmäisen kohdan, mutta jostain syystä Sisko sai compostelan, jossa hänen nimensä on korvattu latinalaisella nimellä (annetaan niille, joiden matka on uskonnollinen) ja minä omalla nimelläni varustetun. Sisko ei oikein tykännyt, sanoi, että on kuin jonkun vieraan todistus.


 Iltapäivä kierreltiin kaupunkia, käytiin syömässa hyvin, ja koeshoppailtiin ostarilla, etta ollaan sit huomenna Barcelonassa iskussa:) Huomattiin tosin, etta vaelluspäivän jälkeen ei ole ihan parhaassa ostosvireessä. Pelkkä seisominenkin sattuu sen verran. Ollaan väsyneita, kuten totesin pyhiinvaeltajien toimistossakin, kun siellä kysyttiin fiilistä, mutta rauhallisen tyytyväisiä.

 Matkaa tehty 707 km, perillä Santiagossa, jäljellä Caminoa 0 km! - Mutta uudet seikkailut odottavat! Huomenna herätys vielä aiemmin kuin yleensä, lentokenttäbussi lähtee tuosta kulman takaa jo 6.10. Suomessa blogiin tulee varmasti vielä jälkisanat ja lisään kuvat tänne, nyt se ei ole ollut mahdollista ( koska olen niin tumpelo, en mikään IT-nunna, niinkuin Sisko sanoo, insidevitsi tälta reissulta) Saattaapi olla että lisään myös oivalluksia, joita meillä on matkan varrella tullut mm. varusteiden suhteen, kantapään kautta opittuna.

30. Vaelluspäivä, Ribadiso da Baixo-Pedrouzo, 21km

Tanaan sit tokavika vaelluspaiva. Wau! Tuntuu oudolta etta ollaan paasty tanne saakka. Jossain vaiheessa se tuntui suoraan sanottuna mahdottomalta. Se oli siina reissun keskivaiheilla, kun matkaa Santiagoon oli viela ihan helkkaristi, jalat alkoivat sanoa sopimusta irti ja uutuudenviehatys oli kadonnut. Lisaksi toi viikon kestanyt kylmyys ja sade ei tallaisissa olosuhteissa ole mitenkaan kauhean kivaa. Kun on kahdeksan tuntia tarponut vaakasuorassa vesisateessa ja tuulessa, olisi mukava perille paastya lammitella kuivassa ja lampimassa. Albergueissa ei kuitenkaan yleensa ole lammitysta, lisaksi ikkunat ja ovet pidetaan selkosen selallaan, kunnes ne yoksi suljetaan. Siella sit kyhjotetaan, toivotaan, etta edes suihkusta tulee lamminta vetta ja yritetaan saada kamoja kuivaksi seuraavaa paivaa varten.

Eilen ja tanaan on taas ihana aurinko hellinyt meita. Just asken istuttiin jatskilla yhdessa katukahvilassa tossa paakadun varrella, ja oli ihan kuuma, hihattomassa topissa parjaa taas mainiosti. Pari viimeista paivaa on myos kavely kulkenut vaivattomasti, vaikka jalat on edelleen taynna rakkoja ( tai taas, pitaisi kai sanoa; sain toissapaivan kuningasidean, etta vaihdetaan kesken paivan urheilusandaalit jalkaan. Se oli huono idea: valtavat rakot seka Siskolla etta mulla kantapaissa). Tanaan kaveltiin lapi eukalyptusmetsan, tuoksu oli kuin niissa nameissa mita mummolla aina oli kun oltiin pienia, tosi vihreaa myos ja paahteelta suojaisaa.

Sisko sanoi , etta ajatukset on siirtyneet jo eteenpain, Santiagoon, Barcelonaan ja kotiin, ja itse huomaan ihan samaa. Enaa ei olla ihan vaan tassa hetkessa vaan orientoidutaan jo takaisin omaan arkielamaan. Ollaan myos summattu tata kulunutta reissua, juteltu tapaamistamme ihmisista ja muisteltu ja naurettu kaikkia niita erilaisia paikkoja joissa ollaan oltu. Ollaanko muututtu tai viisastuttu jotenkin tan matkan aikana?- En tieda. Sen nakee sitten myohemmin. Luulen etta vaikka taa camino fyysisesti loppuu ihan pian, se jatkuu viela pitkaan meidan mielissa. Voin kylla lohduttaa laheisiani kertomalla, etta ei olla "hurahdettu" mihinkaan, ei joogalennella katon rajassa eika nahda enkeleita.

Enkeleista puhutaan paljon Caminolla ja tan tien kulkeneista monet uskovat, etta matkan aikana ne ovat heita auttaneet. Saksalainen Gabrielle, johon tutustuimme tossa taannoin, on kirjoittanut kirjan viimevuoden Caminostaan ja enkeleista. Taytyy myontaa, etta tasamaan tallaajan korvat menee kiinni siina vaiheessa, kun jutut alkaa olemaan tata luokkaa. Sen sijaan tiedan ja olen omin silmin nahnyt, etta taalla tapaamani ihmiset, niin muut vaeltajat, kuin varsinkin paikalliset, ovat poikkeuksetta erittain ystavallisia ja todella avuliaita. Pyhiinvaeltajan ei tarvitse minuuttia kauempaa pyoria epatietoisen nakoisena kadulla, kun joku on jo neuvomassa, missa camino menee. Monet lahtevat myos oma- aloitteisesti nayttamaan reitin kulkua. Ihmetyttaa, eivatko espanjalaiset kyllasty naihin valtaviin vaeltajamaariin jotka kuukaudesta ja vuodesta toiseen marssivat naitten kylien ja kaupunkien lapi. Jos kyllastyvat, niin osaavat kylla peittaa sen todella taitavasti. Aina loytyy joku ystavallinen sana kulkijalle, ja monet ovat aidon kiinostuneita esimerkiksi Suomesta.

Äsken heitin kaaressa ja riemuiten roskiin taysin palvelleen urheilupaidan ja yhdet pikkarit. Siirtymariitti! Siskon pyykatessa omia kuteitaan mina makailin penkilla auringossa silmat kiinni ja nautin. Kun tanne valitsee varusteita, kannataa tosiaan vahan katsoa ja miettia, mita niista maksaa. Urheilupaitoja esim saa Lidlista alle kympilla, kestaa tan reissun ja voi sitten huoletta heittaa menemaan. Yhta nukkaantunut ja reikainen on siskon Addu, ja roskiin sekin menee huomisen jalkeen. Rinkka nimittain hankaa ja kuluttaa vatteita aika lailla. Ennen vanhaan pyhiinvaeltajat jatkoivat Santiagosta matkaa viela Finisterreen, meren rannalle. Keskiaikana uskottiin, etta maailma loppuu sinne. Rannalla peregrinot sitten polttivat vaellusvaatteensa ( se oli siihen aikaan varmaan erittain viisasta, jotkut olivat vuosiakin talla reissulla, ja silloin ei ollut alberguieta, joissa olisi ollut pyykinpesumahdollisuus) Nykyaankin monet jatkavat matkaansa Finisterreen. Meidan reissu paattyy kuitenkin huomenna Santiagon katedraalille.

Kävelty 687 km, jäljellä 20,8km

28. Vaelluspaiva, Portomarin-Palas de Rei 25 km

Eilen piti sit ottaa lusikka kauniiseen kateen ja myontaa se tosiseikka, et me oltiin myohassa: Ens ti pitaa olla jo Barcelonassa, ja kilometreja liikaa edessa. Se Burgosin lepopaiva, joka oli pakko pitaa, koska Siskon jalat mati silloin niin pahasti, kostautuu nyt taalla paassa. Vaikka laskimme miten pain, oli tulos kokoajan sama: ei ehdita. Niinpa paatimme turvautua suunnitelmaan B, ja hypata bussiin. Aamulla klo 7 seistiin sit alberguen takana tien varressa pilkkopimeassa kaatosateessa ja jumalattomassa myrskytuulessa bussia odottamassa. Ei muuten oltu ainoita pyhiinvaeltajia siina dosassa. Me huristeltiin bussin kyydissa vuorelta alas, 26 km Sarrian kaupunkiin, josta jatkoimme kavellen matkaa, 25 km oli eilisen paivan saldo vaellusta.

Pyhiinvaellustodistuksen, Compostelan saamiseen riittaa etta on kavellyt taalla viimeisen 100 km Santiagoon. Niinpa taa loppupaa reissusta on varsinaista turistimarkkinaa. Kaupungit ja kylat on taynna rihkamakauppiaita jotka myy pyhiinvaelluskraasaa, ja "vaeltajaa" on joka lahtoon. Suuri osa kavelee paivareput selassa, joillain ladyilla on pelkat kasilaukut olalla. Lisaksi on suuria ryhmia. Kuljetuspalvelu hoitaa pakaasit seuraavaan hotelliin, jossa saa majoittua mukavasti yksityishuoneessa ja seurustella illalla ravintolassa oman porukan kanssa. Joo kukin tyylillaan, mutta vaitan etta parhaat puolet tasta jutusta jaa sillalailla kylla kokematta. Kaikkein mieleenpainuvimmat kokemukset taalla on saanut meikein niissa vaatimattomimmissa albergueissa. Mita on puitteissa puuttunut, sen on usein korvannut lampo ja yhdessaolo.

Viime lauantaina vuorilla majoituimme yhteen naista puitteistaan surkeimmista surkeimpiin paikkoihin: vanha kirkko, jossa ankea makuusali n 20 hengelle, satoi ja tuuli, katto vuoti. Oli niin kylma, etta Siskon kanssa puettiin kaikki vaatteet paalle ja silti paleltiin. Oltiin ihan poikki pitkan vuorikiipeilyn jalkeen, ja melkein itku kurkussa kaikesta siita ankeudesta ja kylmyydesta. Yhteisruokailussa tarjottiin linssimuhennosta, jota emme saaneet kumpikaan alas. Kun tuli maatamenon aika, alettiin ihmettelemaan, mika dormitoriossa haisee niin pahalle. No, olipahan yksi herrahenkilo paattanyt ottaa vahan laakitysta kylmyyteen toisessa kylan baareista. Juovuspaissaan taa ukko oli sit paskonut seka suihkuun (kahdesti) etta housuihinsa. Sita hajua! Ja aija niin pyorryksissa, ettei itse tajunnut mitaan. Alberguen ihana hostelleriopariskunta (vapaaehtoisia jenkeista, vain 2 viikkoa tuossa hommassa) hoiti kuitenkin tilanteen hienosti kotiin. Siivosivat suihkun, pesivat kakkaukkelin ja laittoivat taman vaatteet koneeseen jne. Me muut seisoskelimme silla aikaa ulkona odotellen pahimpien hajujen haihtumista. Kun manooveri oli ohi, jarjesti hostelleripariskunta meille vahan vaisulle muulle porukalle rannekorujen askartelua keittiossa. Miten mukavaa meilla oli! Kolme italialaista nuorta kundia, Sisko ja mina ollaan sen jalkeen friends for ever. Hirvea huuto ja riemu, aina kun tavataan tuolla Caminolla.

Tanaan on viikon jalkeen ensimmainen paiva, kun ei kavelyn aikana satanut. Todella rasittavaa on ollut kuorivaateiden veivaaminen paalle ja pois, silla sadekuurojen valilla on aina aurinko paistanut kuumasti. Ennen reissua mietittiin Siskon kanssa kovasti, otetaanko mukaan sadeviitat vai kuoritakit ja -housut, ja paadyttiin jalkimmaisiin. Hyva valinta, sanoisin nyt. Kuorivaatteet suojaavat myos tuulelta ja kylmyydelta. Sadeviittaa ei oikein viitsi laittaa illalla syomaan lahtiessa paalle, jos on viileaa. Vuorilla, kun myrskysi valilla kovaa, sadeviitat hulmusivat ihmisten ymparilla niin, etta pohdin, miten kuivina he mahtavat sailya.

Kavelty 640 km, 67 jaljella Santiagoon. Tanaan uskallettiin jo ostaa netista lentoliput Santiago- Barcelona ens viikon tiistaille. Ja ens pe tahan aikaan ollaan jo kotona. Kuullostaa mukavalta.

25. Vaelluspäivä Villafranca del Bierzo- Las Herrerias, 21 km

Ollaan tutkittu kalenteria ja ollaan taas kartalla päivistä ja päivämääristä. Neljän sadepäivän jälkeen nyt iltapäivällä alkoi paistaa ihana aurinko ja on  kuuma. Saadaan pyykkejä hyvin kuivaksi, alkoikin vaatevarasto ehtymään.

Täällä alkoi eilen viininkorjuuaika, ja käveltiin koko päivä pitkästä aikaa viinialueiden läpi. Pellot oli täynnä rypäleiden kerääjiä, traktorit kuskasivat täysiä lavallisia ja me olimme pitkin päivää rypälevarkaissa. Mielettömän makeita ja hyviä,syötiin varmaan kilo.

Tänään ollaankin sitten noustu vuoristoon. Huomenna saavutaan Galician maakuntaan, joka on kuuluisa vihreydestään ( ja sateistaan). Se vihreys on kyllä jo alkanut, tässä ympärillä on niin rehevää, ettei tiedä mihin silmänsä laittaisi. Lehmänkellot kalkattaa tuossa vieressä niityllä ja sen takana kohisee vuolaasti virtaava joki.

Tänään otimme huoneen pienenpienen vuoristokylän viehättävästä hotellista. Halusimme välillä vähän hemmotella itseämme. Kuumassa suihkussa on jo lutrattu, ja illalla aiomme käydä kylvyssä. Tosin pihit hotellinpitäjät eivät ole varustaneet kylpyammetta tulpalla, mutta nokkelat martat ottivat sellaisen totta kai kotoa mukaan.

Kävelty 539 km, Santiagoon on matkaa 168 km

Vaelluspäivä nro? Foncebadom- Ponferrada, 28 km

Päivät ja päivämäärät alkaa olla hakusessa, niin totaali-irtautumista tää on. Muun maailman tapahtumilla ei ole mitään väliä,Hesariakin tulee silmättyä tosi harvoin. Meidän elämä on nyt tässä Caminolla, ja ajatukset on tässä myös.Minä tosin Fb-addiktina roikun siellä aina kun pääsemme paikkaan jossa on Wifi.Lasten kanssa juttelen myös Whats up:issa. Ihana netti! Mulla alkaa olla pilttejä ikävä.

Alkaa olemaan pientä turnausväsymystä, kävelty 496 km,eli paremmalla puolella, mutta kroppa ei enää oikein palaudu illan aikana kävelystä ja välipäiviin ei ole aikaa. Itseasiassa meidän on loppuaika käveltävä suunilleen samanlaisia päivämatkoja kuin tänään,jos aiomme ehtiä. Bussiin tai rinkkakuljetuksiin emme ole taipuneet. Haluamme tehdä tän jutun oikein.

Mesetan jälkeen ollaan kaksi päivää kiipeilty vuorilla mielettömän upeissa maisemissa. Tänä aamuna saavutettiin Caminon korkein kohta. Ylösmeno vielä menetteli, paljon rakempaa oli jyrkkä alastulo. Aamulla kiivettiin myös rautaristille,joka alunperin on ollut suunnanantaja pyhiinvaeltajille. Nykyään on tapana, että pyhiinvaeltajat jättävät rautaristin juurelle kotoa tuomansa "syntikiven". Sinne mekin omamme jätimme. Mutta rinkanpahus ei tunnu yhtään kevyemmältä.

20. Vaelluspäivä, Leon- San Martin del Camino, 23 km

Leon oli ihana. Olisi ollut mukavaa pitää siellä välipäivä,mutta kalenterin kanssa kilpaahan tässä kävellään. Onneksi saimme tosiaan pitää sen huoneen kahdestaan nukuttiin molemmat paremmin kuin aikoihin.

Tän päivän kävely oli yhtä tuskaa ja p-kaa,siitä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Tai no väitetäänhän kyllä että kärsimys jalostaa (en usko ). Jalkoihin sattui,selkään sattui,tuntui että etenemme kuin täit tervassa. Multa taisi päästä mullekin harvinaisen monta v-alkuista sanaa päivän aikana. Lisäksi reitti on ollut pari päivää harvinaisen tylsä :esikaupunkialuetta ja pikatien laitaa,melua ja saasteita,ei mitään katsottavaa.

Albergue on kuitenkin hyvä ja siisti,ja 10 €/nenä saimme kahden hengen huoneen. Lisäksi täällä oli iltapäivällä hieroja.Hoidatin kipeät jalkateräni ja kinttuni hänellä, kympillä. Oli lisäksi miellyttävä kokemus maata rentona hierontapöydällä ulkona, aurinko ja tuuli iholla.

Voi olla että huomenna turvaudumme bussiin osalla matkaa,tää flunssa vie mun voimat aika pahasti. Aloitamme kuitenkin kävelemällä, ja katsomme miten päivä etenee.

19. Vaelluspäivä, Reliegos-Leon, 24 km

Ollaan oltu tuolla maaseudulla pari päivää enemmän ja vähemmän nettipimennossa. Lisäksi sain flunssan ja se on verottanut voimia,joten blogin päivitys on ollut vähän heikoissa kantimissa.

Nyt on kuitenkin edetty matkanteossa niin, että 395 km on plakkarissa. Jalat voi aika hyvin,kiitos Compeed-puikon ja nylonnilkkasukkien (joo just niiten karmeitten ruskeiden erotiikantappajien). Muutama päivä sitten nimittäin kaupantäti kysyi meiltä, miten vaellus sujuu, ja kun valitimme jalkojamme, hän vei meidät kädestä pitäen sukkahyllyyn. Aamuisin puemme nyt eka nää ihmesukat alle ja urheilusukat päälle. Toimii! Alunperin meillä oli tarkoitus pitää alla urheilusukkaa ja päällä vaellussukkaa mutta kengät tulivat sillä tavalla liian ahtaiksi ja näillä helteillä myös kamalan kuumiksi. En nyt viitsi sanoa,paljonko investoimme Partioaitassa näihin alkuperäisiin sukkiin,mut nää nylonit maksoivat supermercadossa vissiin euron/kaksi paria.

Leon,johon tänään tultiin,on iso kaunis kaupunki,väkiluku 147 000 ja rapiat. Täällä on ,kuten Burgosissakin,upea goottilainen katedraali. Kaupungin vanha osa on viihtyisä kapeine katuineen. Täällä olisi ollut mahdollista  majoittua Benediktiiniläisnunnien luo,mutta ollaan nukuttu kuumuuden takia todella huonosti jo pitkään,joten suuri makuusali ei houkutellut. Tässä kaupungin toisessa alberguessa saimme neljän hengen huoneen omalla kylpyhuoneella ja vessalla, ja näyttää siltä,että saamme pitää huoneen kahdestaan. Sisko vetää sikeitä alasängyssä,vaikka sovimme,että tulemme kaupunkikierroksen jälkeen vain työntämään pyykit koneeseen ja vähän oikaisemaan särkeviä jalkojamme,ja lähdemme sitten syömään. Menu del peregrino alkaa tulla korvistakin ulos,joten sitä ei taatusti oteta tänään, vaikka se halpa onkin.

16. vaelluspaiva, Carrion-Terradillos de los Templarios, 26 km

Eilinen ilta nunnien ja muiiten pyhiinvaeltajien kanssa oli tosi mutkaton ja mukava. Kitarakonsertin jalkeen oli messu viereisessa kirkossa, ja messun lopuksi pyhiinvaeltajat kutsuttiin alttarin eteen ja jokainen sai erikseen siunauksen. Ihmeellista, miten paljon paikallista vakea oli lauantai-iltana klo 8 vaivautunut kirkkoon. Tai tietty tiesin, etta espanjalaiset ovat uskonnollista vakea, mutta kuitenkin, kirkko oli taynna. Mukavin kohta messusta oli se, kun kaikki yhtakkia papin kehoituksesta kattelivat vieressa , edessa ja takana istuvia ihmisia. Tanaan joku valisti minua tossa pyykkipaikalla, etta kyse oli pyhan jakamisesta.

Aamulla kun meidan kello soi klo 6, oli koko makuusali tyhja, oltiin ihan viimeiset. Kun mentiin keittioon aamupalalle, lahtijat vetelivat eteisessa vaelluskenkia jalkaansa. Me starttasimme klo 7, mutta koska ollaan Mesetalla, ja me ollaan tasamaan tallaajia Siskon kanssa, 17 km jalkeen, kun oli eka kyla ja saatiin aamukahvimme, olimme saavuttaneet joka iikan niista tuntia ennen lahteneista. Taman paivan kavely, vaikka olikin pitka, oli meille siis tosi helppoa. Ainoa haittapuoli oli kuumuus, ja todella tylsat maisemat; hiekkatie halkoi sankipellon laitaa,kyntopellon laitaa, sankipellon, jne.

No mutta oltiin jokatapauksessa jo klo 13 perilla, ja tokavikat jotka onnistuivat saamaan huoneen tasta alberguesta, joka on sivumennen sanoen upea. Meilla on yhden pariskunnan kanssa neljan hengen huone omalla vessalla ja kylpparilla. Kaikki siistia ja toimivaa, 9 €/nena. Naissa albergueissa taso vaihtelee kylla todella paljon. Jotkut ovat niin torkyisia, etta ei oikein uskalla illalla silmiansa ummistaa kaiken maailman otokoitten pelosta.

Tuolla kavellessa oppii tuntemaan ainakin ulkonaolta suurinpiirtein kaikki, jotka kulkevat samaa paivavauhtia. Tietysti tauoilla ja albergueissa esittaydytaankin monien kanssa, kun jutellaan. Nimet pysyy kuitenkin tosi huonosti seka Siskon etta mun paassa, joten on keksitty lempinimia ihmisille (ulkoisten) ominaisuuksien mukaan; on mm. Paksujeffit, Kurppajullet, Hildegard, Hipsuttaja, Hapannaamat (ovat kylla jo pehmenneet, taytyy varmaan muuttaa nimi) Kirppumimmi ( on lutikanpuremilla), jne. Ei alytty tyhmina, etta muutkin tekee nain, tietty. Tanaan pyykatessa yksi nainen kysyi, kavelemmeko Siskon kanssa paljon yhdessa, kun askellamme niin tasatahtiin ja sauvomme tomerasti. Han on nimittanyt meidat Klick klackeiksi, kun kuulee jo kaukaa, kun tulemme.

Sauvakavelystahan taalla ei kukaan tajua mitaan. Kuitenkin melkein kaikilla on sauvat, joko yksi semmoinen puinen paimensauvan nakoinen, tai yksi tai kaksi ihan oikeaa kavelysauvaa, joilla sitten menna sohitaan ihan pain mantya. Meidan "Nordic Walking" herattaa hilpeytta ja ihmetysta taalla. Olen pitanyt ainakin puolenkymmenta sauvakavelykurssia, aika onnistuneitakin, yksikin kurssitettu jenkkimies kaveli jo aika mallikaasti , kun viimeksi hanet nain. Ainahan ei suinkaan olla tienpaalla, kun kurssitarve tulee, mutta keinot aina loytyy. Esimerkiksi illallispoydasta voi katevasti hypahtaa esittamaan oikeaoppista sauvomista, haarukka ja veitsi voivat toimittaa valineitten virkaa.

Tanaan on Santiagoon matkaa 380 km. Saa nahda, miten siskoksien kay. Edessa on vaikeita ja haastavia vuoriosuuksia, joita ei todellakaan huitaista 5 km:n tuntivauhtia rinkat selassa. Eilen tapaamamme suomalainen pariskunta kylla ihmetteli, kannammeko tosiaan rinkat itse. Taalla on naet sellainen rinkkakuljetusyritys, joka 7:lla eurolla hakee rinkan majapaikasta ja kuljettaa sen seuraavaan yopymiskohteeseen. Itse voi kavella paivareppu selassa ja katsella maisemia. Ehka taytyy harkita asiaa vuoriosuudella, todella paljon tata palvelua tuntuvat taalla kayttavan varsinkin keski-ikaiset ja vanhemmat ihmiset.

15. vaelluspaiva, Fromista- Carrion, 19km

Eilen urakoitiin 25 km . Sellaisia paivamatkoja ei kylla jaksa montaa perakkain, yksi menee, jos peraan on lyhyempi paiva, kuten tanaan. Huomenna olisi taas sen pitemman kavelyn paikka. Eilinen aamu alkoi vuorelle kipuamisella, mutta sen jalkeen oli taas tasaista, kuten taa Meseta enimmakseen on , eli ollaan Espanjan keskiylangolla, joka on enimmakseen peltoa, jota ymparoi vuoret ja halkoo joet.

 Elinen albergue Fromistassa oli yksityinen, ja oikea keidas muutaman murjun jalkeen. Se oli yhden perheen yllapitaman, ja omistajapari valmisti myos iltaruuan itse. Se olikin parasta ruokaa taalla pitkaan aikaan.


Tanaan kaveltiin siis vain 19 km, helppoa tasamaakavelya, lahdettiin seiskan jalkeen ja yhden pysahdyksen taktiikalla oltiin perilla taalla Carrionissa jo klo 12. Yovytaan nunnien yllapitamassa alberguessa. Taalla on kaikenlaista ohjelmaa nyt illalla, mm kitarakonsertti, joka oli ihana, ja messu ja yhteinen illallinen. Tama on vahan isompi kaupunki, yli tuhat asukasta, kaunista, ihana puisto ja levea Carrion-joki, jossa kahlailin ja nakyi siella yksi uimarikin. Edelleen on kuuma paivisin. Aamusta ensimmaiset pari tuntia on ihana vaeltaa, kun on viela viileaa, eika viela karpasia, joita taalla on kamalasti joka paikassa.

Rahaa taalla ei ihan hirveasti kulu, yopymiseen 5-10 €/ yo, kolmen ruokalajin menu del peregrino n. 10 € johon kuuluu myos leipa ja pullo punaviinia, aamupala n 2-3 €. Lounasta emme aluksi juuri syoneet, mutta sitten keksimme, etta baari kuin baari myy "supaa" , soppaa siis 4:lla eurolla annos, lisaksi saa leipaa. On hyvaa ja masu tulee tayteen. Tietty reissussa taytyy olla myos evasta, meilla yleensa vetta, myslipatukoita, banaaneja ja oliiveja suolaliemessa (pakattu katevaan pieneen muovipussiin). Viini maksaa n. 1.50€/lasi, limsa on paljon kalliimpaa! Sanoinkin Siskolle, etta meidan on saastettava ja valtettava kalliita virvoitusjuomia.

13. Vaelluspäivä, Hornillos del Camino - Castrojeriz, 19 km

Eilen oli järkyttävän kuuma päivä vaeltaa, vaikka käveltiin vain 18 km , oltiin ihan poikki kun tultiin perille. Ollaan Mesetalla, joka on ihan kuin pohjanmaa miinus ladot. Pellonlaidalla yli 30 asteen helteessä tietää kyllä kävelevänsä. Iltapäivällä tuli kieltämättä mieleen, että mitä hittoa teen jollain jumalanhylkäämällä kinttupolulla tässä kuumuudessa in the middle of nowhere.

Kylä, johon eilen tultiin, oli niin pieni että siellä ei ollut oikein mitään. Sähkö ja vesi kyllä, mutta ei kuumaa vettä enää siinä vaiheessa kun me menimme suihkuun. Netistä ei koko kylässä oltu kuultukaan. Jouduttiin nukkumaan jumppasalin lattialle hetekoihin, koska kaikki muut yöpaikat kylässä oli buukattu täyteen. Olihan se aika ankean näköinen paikka,betonilattia ja -seinät. Mutta nukuttiin Siskon kanssa kuin tukit. Kerrankin viileä nukkumapaikka ja tarpeeksi ilmaa. Muut eivät varmaan tykänneet yhtä paljon,sillä kuudelta kun meidän kello soi,melkein kaikki muut olivat äänestäneet jaloillaan.

Banaanit ja myslipatukat sängynlaidalla, hampaiden harjaus ja rinkan pakkaus ja klo 7 oltiin jo ulkona säkkipimeässä mutta onneksi lämpimässä aamussa.

 Tämänpäivän 19 km kävelu sujui todella helposti, klo 12 oltiin jo perillä, onneksi,sillä myos tänään on polttava helle. Muutenkin tanaan on ollut hyva paiva, Siskokin sanoi, etta ei koske paljon yhtaan mihinkaan, vain vahan selkaan ja jalkaan.Tan paivainen kaupunki, Castrojeriz, on roomalainen ja mahdollisesti Julius Ceasarin perustama. Asukkaita taalla on 904 kpl. Aika samanlaisiahan naa pikkukaupungit on kaikki; kirkko, kaivo, baari tai pari, kauppa, leipomo, asuintaloja. Melkein kaikki sijaitsee jostain syysta kukkulalla tai ainakin korkealla maella (pyhiinvaeltajan mielesta ne on kiusallaan rakennettu korkealle, iltapaivalla ei enaa millaan jaksaisi kiiveta).

Tanaan oltiin sit tosiaan ripeita, ja ekoina alberguen ovenhantaakissa, taa ei ollut edes auki viela silloin. Nopeasti kylan kolme majataloa kuitenkin tayttyivat. Asken istuttiin Siskon kanssa tos kadun varressa auringossa lukemassa kirjaa, ja viela viela tulee katua ylos uupuneita ja aika epatoivoisen nakoisia vaeltaijia, seuraavaan kylaan on 10km, eika tilanne siella nukkumapaikan sujhteen ole valttamatta yhtaan sen parempi.Myos alberguen puhelin tossa vieressa pirisee jatkuvasti, tulossa olevat vaeltajat yrittavat varata sankypaikkaa. Mutta eipa tohon puhelimeen kukaan ole enaa vastaamassa; taynna mika taynna.

Me ollaan tanaan pyykatty oikein koneella. Tai totta puhuen jatettiin meidan pyykit hostallerolle ja lahdettiin itse lahibaariin syomaan emannan keittamaa torkean hyvaa linssikeittoa. Isanta innostui vahan maistattamaan meille paikallista viinia, joten tultiin myohassa sovitusta ajasta noutamaan meidan puhtaita pyykkeja. Tossa ne natisti kuitenki odottivat eteisessa, ja me ripustettin meidan rintsikat ja pikkuhousut pyykkitelineeseen tohon paakadulle kuivumaan-tietty, normal, siina paistaa aurinko, sisalla ei.

Vaellusvaatteista taytyy sanoa sen verran, etta urheiluliivit ja -paidat ovat ihan must, samoin kunnollisiin sukkiin kannattaa satsata. Sadan euron katkolahjehousuni sen sijaan ovat lahes kayttamatta,  vaellan paivasta toiseen erittain tyytyvaisena Lindexin 12 euron trikoolegginsseissa, joita Sisko ystavallisesti kutsuu pieruversoiksi. Samoin turha hankita olivat ne Partioaitan saippualiuskat. Kuullostivat aluksi huippuhyvilta, mutta menepas suihkuun semmoisen liuskapurkin kanssa, ja yrita marilla kasillasi ottaa siita yksi liuska. Mita siita seuraa? Juu saippuamossoa! Eika niilla onnistunut pyykinpesu sen paremmin. Viime viikolla loysimme paikallisesta kaupasta eurolla orgaanisen pyykkisaippuan, jonka laitoimme  Lethermanillani (myos aivan valttamaton kapine taalla, pilkkoo saippuan ja patongin ja Siskon jalkaratit!) kahteen osaan. Johan alkoi pyykinpesu sujua ! Toimii myos kylmassa vedessa. Ehdotin Siskolle, etta tuodaan naita ihmesaippuoita  Suomeen koko suvulle tuliaisiksi ja joululahjoiksi.

Lepopäivä,Burgos

Eilinen vaellus,Atapuerca-Burgos,22 km oli aika tappavan tylsä. Ekat kilometrit kylmänkuulaassa syysaamussa vuorelle kiivetessä maisemat ja auringonnousu oli upeat.

Mutta koska Burgos on iso kaupunki,aika pian tultiin esikaupunkialueelle,jota jatkui ja jatkui, yli kymmenen km.Pikatien vartta ja asfalttia,oikea pyhiinvaeltajan painajainen.

Lopulta saavuttiin perille, ja kaupunki on upea. Katedraali muistuttaa Notre Damea (mun mielestä) Albergue oli myös ihan viimesen päälle siisti ja moderni. Tänään aamulla muutettiin toiseksi yöksi hotelliin,koska haluttiin levätä ja katsoa kaupunkia. Meidän ja saksalaistyttöjen tiet erosivat tässä kohtaa, toinen lähti kotiin ja toinen eteenpäin. Myös kolme suomalaismiestä,joihin ollaan täällä tutustuttu, lähtivät tänään kotiin. Yksi heistä oli niin pahasti lutikansyömä, että hän ja kaverinsa saivat tarpeekseen. Sisko ja minä ollaan myös kaiket yöt "lutikkajahdissa", onneksi toistaiseksi tuloksetta.

Tänään ollaan shoppailtu, jee! Ihan ensimmäiseksi uudet isommat rinkat ja neulepaidat ,illat ovat jo tosi kylmiä. Ollaan myös katseltu kaupunkia,istuttu ihanassa yksityisvessassamme ja seisty kuumassa suihkussa vartin verran. Mitä luksuselämää!

Huomenna matka taas jatkuu, aamusta luultavasti pipo päässä ja hanskat kädessä, eilen aamullakin lämpötila oli vain muutaman asteen plussalla.

9. Vaelluspäivä, Villafranca de Montes de Oca- Atapuerca 18 km

197 km kipitetty. Takana kaksi pitkää päivää,n 25-26 km molemmat. Tänään vähän lyhyempi vaellus, vain 18km, ei tullut edes hiki. Tosin aamu alkoi vuorikiipeilyllä n 1.5 km korkeuteen.

Huomenna 20 km Burgosiin, joka on iso kaupunki. Siellä ajattelimme pitää yhden lepopäivän.
Sisko murehtii,koska se matka itseen ja henkinen kasvu alkaa. Vaeltaessa kun hänen päänsä on kuulemma täysin tyhjä, ei mitään ajatuksia. Ei se mun ajatuksenjuoksu paljon korkealentoisempaa ole,lähinnä tulee funtsittua niitä kohtia kropasta,joihin kulloinkin sattuu, ja mietittyä, kuinkahan pitkästi on matkaa seuraavaan kylään kylmän cokiksen ääreen. Taidamme siis olla toivottomia tapauksia.

Eilen vietimme hauskan illallishetken suomalaisen miehen ja saksalaisen nuoren naisen kanssa. Ruuaksi tilasimme " tyypillistä espanjalaista porsaanliharuokaa"-ja saimme siansorkkia. Minusta oli hyvää mutta Siskolla teki vähän tiukkaa, sapuska koostui pelkästään läskistä ja luista.

7 . vaelluspäivä, 26km

Tänään ollaan niin poikki,ettei paljon naurata. Oltais jääty jo edelliseen kylään 4km ennen tätä sanoisinko hmm...läpeä,mutta siellä toinen albergue oli niin likainen, että en olisi usakaltanut nukkua siellä silmäystäkään. Toinen oli viehättävä ja sijaitsi kirkon kellotornissa,mutta siellä olisi pitänyt nukkua vieri vieressä muutaman sentin paksuisilla patjoilla lattialla. Juu ei,siispä käveltiin...

Tässä kylässä on albergue,yksi baari ja kauppa.Ihmettelimme ,miksi kauppa ei auennut siestan jälkeen klo 17 niinkuin ovessa ilmoitettiin. Alberguen pitäjä nosteli olkapäitään,normal,avaavat kunhan kerkiävät. Kerkesivät sit tasan tunnin päästä.

Kello on yhdeksän ja ollaan ihan sänkykamaa.Tänään jaamme huoneen kahdeksan muun kanssa. Muut vielä riekkuvat alakerrassa hospitalerian valmistaman illallisen ääressä, jonka hinta on donativo,eli lahjoitus omantunnon mukaan. Me söimme lähibaarissa,emme jaksa nyt olla sosiaalisia,ja painumme nukkumaan.

6. vaelluspaiva, Navarrete-Azofra, 22km

Tanaan melko helppoa kavelya, aamusta pilvista ja viileaa, kun lahdettiin oli pilkkopimeaa, ja laitoimme ekaa kertaa otsalamput paalle. Paivan mittaan ilma lampeni, ja kun paastiin perille tahan pieneen kylaan vahan vaille kaksi, oli jo aikamoinen helle. Paikallinen albergue on suorastaan luksustasoa, ihan oikeat kahden hengen huoneet = kaksi sankya joiden valissa metri tilaa, hyllyt rinkoille ja ikkuna. Mutta seinat ylos asti, ja oikea ovi (ei sita tietty lukkoon saa, mut kuitenkin)Yksityisyytta!! Alberguen pihalla on vietetty paivaa auringosta nauttien ja kipeita koipiamme suihkulahteessa uittaen.

 Tahan paivaan taisi paattya puolalaisen pariskunnan pyhiinvaellus; miehen polvi oli niin kipea, etta han ei pystynyt viimeoisessa majapaikassa kiipeamaan edes toisen kerroksen makuusaliin. He nukkuivat sitten patjalla keittion lattialla. Aamulla kun me muut lahdimme, he toivottelivat hyvaa Caminoa, ja mies huuteli peraamme, etta viela tavataan, mutta enpa usko. Espanjalainen mukava nuoripari hyvasteli myos meidat tanaan, heidan lomansa loppui, ja he ottivat bussikyydin edellisesta kaupungista.

 Hyvin taalla jaksetaan, mutta rakkolaastareita kuluu. Sisko on vaeltanut monta paivaa idealside toisessa jalassa ja urheilusandaaleissa. Matkaa Santiagoon on jaljella 581 km, niin etta taalla on tehty muutakin kuin juotu punaviinia, mita kuuluvat perheemme epailevan (taalla on kavelty!)

4.vaelluspäivä, Los Arcos-Vianna, 18 km

Viimeyö nukuttiin vain neljän hengen huoneessa,aika luksusta ja kavereiksemme sattuneet herrat eivät onneksi olleet kuorsaavaa sorttia.Tänäaamuna oltiin sit pirteinä jo puol kasilta aamupalan jälkeen taipaleella. Oli vielä aika pimeää, kun lähdettiin mutta nopeasti valostui.

Tän päivän reitti koostui aika jyrkistä nousuista ja laskuista, mutta kun matkaa oli "vain" 18 km, olimme perillä viehättävässä Viannan kaupungissa jo klo 12.Täällä on taloja barokin ja renesanssin ajalta, kertoo Camino-opaskirjamme. Korkealla ollaan, alhaalla näkyy peltoja ja viinitarhoja ja suuri Logronon kaupunki.

Ollaan tutustuttu täällä mm. mukaviin siskoksiin Färsaarilta.Samassa "aallossa" vaeltavat ihmiset tulevat väkisinkin tutuiksi,päivän aikana tavataan taipaleella ja levähdyspaikoilla, majoitutaan samoissa albergueissa ja iltaisin syödään samoissa paikoissa. Kaikkien kanssa ainakin tervehditään,usein jutellaan myös ainakin vähäsen. Puheenaiheet koskevat yleensä kuluneen ja seuraavan päivän reittiä,majapaikan laatua ja mikä tärkeintä,jalkojen kuntoa.Rakkoja ja hiertymiä vertaillaan, ja jaetaan hoitovinkkejä.

Ensiyö nukutaan kuuden äijän kanssa samassa huoneessa,korvatulpat on taatusti tarpeen, huomaan jo nyt, kun alapetissä otetaan päiväunia.

3. Vaelluspaiva 22km

67 km taaperrettu. Siskon jalka on jees, kunhan siina pitaa idealsidetta. Minussa ei ole muuta vikaa kuin etta portaat pitaa hypella alas tasajalkaa, nilkasta ei voi taivuttaa.

Tanaan lahdettiin vahingosta viisastuneena liikkeelle 7.30, eilen oltiin liian unisia ja laiskoja ja startattiin vasta ysin maissa. Se kostautui toisessa paassa, ja Estellassa ei mahduttu mihinkaan kolmesta pyhinvaeltajien majatalosta, vaan jouduttiin sijoittamaan 45 euroa hostelliin. Moista proystailya ei budettimme montaa kertaa kesta, normihinta alberquessa kun on 9-10 e/nena. Tamanpaivainenkin on ihanan kodikas ja siisti, pyhinvaeltajat kuin yhta suurta perhetta. Nyt lojutaan ilta-auringossa takapihalla, seuranamme ihmisia ympari maailmaa.

Paivaohjelma toistuu paivasta toiseen suurin piirtein nain: aamuheratys 6.30, kamojen pakkaus, aamupala (jos ollaan paikassa jossa sita tarjotaan) ja matkaan Caminolle viimeistaan 7.30. Sit kavellaan ja kavellaan ja kavellaan. Espanjan maaseutu on huikaisevan kaunis, ollaan menty lapi viiniviljelysten, ohi viljapeltojen mutta ikavan paljon tanne on laitettu vuoria! Tallaisilla tasamaan tallaajilla on tekemista jyrkissa nousuissa ja laskuissa. Kahden maissa ollaan perilla, siihen mennessa on kavelty noin 20-22 km, useamman tauon kanssa toki.

Iltapaivalla kaydaan suihkussa, pestaan kuluneen paivan vaellusvaatteet, istutaan pihalla tai parvekkeella, juodaan vahan kylmaa! punaviinia (kylla, taalla kesalla aina) ja seurustellaan muitten vaeltajien kansa ja tutustutaan kulloiseenkin kylaan tai kaupunkiin. Kasin maissa sit kaupungille syomaan. Alberquen ovet sulkeutuvat ja valot sammuvat n. 22-22.30 joten yoelamaa talla ei vieteta. Mutta kylla siina vaiheessa jo uni maistuukin.

Buen Camino!

Vaelluspäivä nro 2 menossa. Yllättävän rankkaa maastoa. Eilinen kävely Pamplonasta Puente del Reinaan,23km ja rapiat oli varsinaista vuorikiipeilyä.

Tänäänkin on kiipeämistä riittänyt.Tän päivän matka,19km on puolessa välissä.Siskon kenkä painaa jalkaa.

Tänään tapasimme ensimmäisen suomalaisen vaeltajan,olemme aika harvinaista väkeä täällä.

Rinkka repesi aamulla, voi prkl,se siitä Lidlin laadusta. Onneksi Siskolla on ompeluvehkeet mukana. Muuten rinkan järkevän pakkaamisen oppii kantapään kautta; kun kerran on kaivanut kuoritakkia kaatosateessa ja ukkosessa rinkan pohjalta,pakkaa sen seuraavana päivänä taatusti fiksumpaan paikkaan.

Buen Camino,hyvää tietä,toivottelevat paikalliset ohikulkeville vaeltajille ja vaeltajat toisilleen. Tunnelma on korkealla pikku harmeista huolimatta

Junat ja naiset

Reppu on pakattu ja kamat heittämällä sisään ! Ihmettelen itsekin, miten se voi olla mahdollista. Painoa 6,3 kg, eli just hyvä paino mun kokoiselle. Vaelluskengät lähtee alkumatkalle käsipakaasina, en halua niitä lennolle ja junamatkalle jalkoja hautomaan.

Lento huomenaamuna klo 7.30 kohti Barcelonaa. Sieltä juna Pamplonaan kolmen maissa, jossa ollaan 19.30 huomenillalla. Saa nähdä, tuleeko ensi yönä nukuttua ollenkaan.

Apua, onks tää reppu liian pieni?



Siskon painostuksesta olen ruvennut kokoamaan kimpsujani ja kampsujani työhuoneen soffan päälle. Huh, miten pieni reppu ja miten paljon on ihan välttämätöntä mukaan otettavaa. Kaikesta mahdollisesta on karsittu, ei meikkejä, ei kihartimia, ei korkokenkiä (huoh!) . Siitä huolimatta alkaa hikoiluttaa. Tästä kuvasta puuttuu vielä yhtä ja toista must-juttua.

Partioaitta on kyllä oikea aarreaitta, mitä tulee tällaiseen mahdollisimman kevyellä varustuksella matkustamiseen. Mm. saippualiuskat, joilla voi pestä sekä itsensä että pyykkinsä, menevät tulitikkuaskin kokoiseen pakkaukseen (50 kpl). Urheiluvaatteet ovat myös kevyitä, kuivuvat nopeasti eivätkä vie paljon tilaa. Ehdottelin kyllä Siskolle,josko ottaisimme reppujen lisäksi peräkärryn, jota hän voisi vetää. Minä voisin istua kärryssä, juoda viiniä ja laulaa reippaita matkalauluja. -Sisko ei oikein innostunut, siispä täytyy vaan yrittää sulloa loputkin kamat omaan reppuun.

Passit ja tiketit

Tänään ne kolahtivat postilaatikkoon: pyhiinvaeltajien passit ja pinssit. H-hetkeen on enää viikko ja neljä päivää. Vatsassa alkaa olla perhosia, päähän ei mahdu juuri muita ajatuksia kuin vaellukseen liittyviä. Onneksi töissä on niin kiire, että siellä ei ajatukset pääse syrjähtämään työasioista hetkeksikään.

Vaikka aloitimme valmistelut hyvissä ajoin ja pikkuhiljaa, on vielä hankittavaa ja muistettavaa... 10 kpl hakaneuloja, 3 metriä narua (miksi juuri kolme, miksei kaksi tai neljä?) ,magnesiumia suonenvetoon ja kramppeja ehkäisemään, vielä puuttuu ne hiivatin kuorihousutkin. Veikkaan, että saan vielä viimehetken paniikin aikaan. Sisko on koepakannut reppunsa, ja sanoi, että se on niin täynnä että meinaa ratketa. Painoa oli kuulemma 6 kiloa, no, sen enempää me emme saisi kantaakaan. Täytynee vaan jättää ne tavarat kylmästi pois, jotka eivät mahdu.

Pyhiinvaeltajan sitoumus vaelluspassissa alkaa näin: " Pyhiinvaeltajana Pyhän Jaakon tiellä lupaan kunnioittaa toisia pyhiinvaeltajia, paikallisia asukkaita ja kaikkia,jotka palvelevat pyhiinvaeltajia ja osoittavat heille laupeutta"  Passissa mainitaan myös lähtöpaikka, -päivä , ja miten vaeltaa (a pie, jalkaisin, vai en bicicleta, polkupyörällä). Matkan varrelta on tarkoitus kerätä leimoja passiin, joka päivältä vähintään pari leimaa. Leimoilla todistetaan se, että on oikeasti kävellyt matkan. Santiago de Compostellassa passi sitten tarkastetaan, ja vähintään 100 km vaeltaneet saavat todistuksen, compostelan.

Valmistelua

Oikeastaan matka on jo alkanut:  Suunnilleen viisi vuotta sitten näin Ylen Teemalta sarjan Löytöretki, jossa seurattiin suomalaisen porukan pyhiinvaellusta Santiago de Compostellaan. Jo ensimmäisen jakson nähtyäni olin varma, että tuonne minun pitää päästä, ja sinne myös lähden. Yllytin siskoani seuraamaan sarjaa, eikä tarvittu montaa houkuttelevaa sanaa, kun hän oli valmiina lähtöön myös. Siitä se alkoi. Viisi vuotta asiaa on kypsytelty ja suunniteltu. Ajankohdaksi päätettiin syksy 2013, ennen 5-kymppisiäni.

Tässä välissä oli useampi hiljainen vuosi, jolloin matkaa sivuttiin keskusteluissa vain harvoin, taisivat muutamat läheisemme jo luulla, että likat ovat unohtaneet koko reissun, mutta mitä vielä. Tämän vuoden tammikuussa ryhdyimme toimeen: lentoliput Barcelonaan varattiin syyskuun alkuun, paluu viisi viikkoa myöhemmäksi. Pitkästä lomasta neuvoteltiin niin työpaikoilla kuin kodeissakin, mutta lomalupa heltisi aika vaivattomasti joka suunnalta.

Varusteita alettiin hankkia talven ja kevään aikana, vaellusreput ostettiin pilkkahintaan Lidlistä ja kauhisteltiin niitten pientä kokoa: mihin pakataan mekot, hiuskihartimet ym. tuiki tarpeellinen rekvisiitta? Kalleimmat hankinnat päätettiin jättää kesäalennusmyynteihin, mutta vaelluskengät ostettiin hyvissä ajoin, ja muutaman kerran niillä tuli kevään aikana kai käveltyäkin. Enimmäkseen omani kyllä lojuivat eteisen kaapissa, en oikein innostunut moisilla möhkäleillä lenkkeilemään, lenkkarit kulkivat paljon kepeämmin.

Kevättalvella -13 osallistuin kulttuurikeskus Caisassa Facebook-ryhmän Pyhiinvaellus tapaamiseen. Se oli mukava ja hyödyllinen kokemus: jutella samanhenkisten ihmisten kanssa, ja saada vinkkejä Caminon jo vaeltaneilta. Vapaa-ajat ahmin aiheeseen liittyviä kirjoja, ehkä vähän liikaakin, koska aloin nähdä vaellusunia. Siskon kanssa käytiin lenkeillä pitkiä keskusteluita varusteista, reitistä, yöpymisistä. Aloituspaikaksi päätimme Pamplonan, josta on Santiago de Compostellaan 707 km. Arvelimme, että vajaa viisi viikkoa riittää tämän matkan vaeltamiseen, ja mahdollistaa jonkun huilipäivän välillä, jos väsähdämme tai tulee terveydellisä ongelmia.

Nyt heinäkuussa olemme aloittaneet toden teolla vaelluskenkien sisäänajon: aamuisin tapaamme siskon kanssa Kauniaisten asemalla klo 7.10, ja siitä kävelemme rivakkaan tahtiin työpaikoillemme, jotka sijaitsevat onneksi naapuritaloissa. Klo 16 sama juttu takaisin päin. Kilometrejä kertyy minulla päivittäin 14, siskolla 6 km enemmän! Täytyy myöntää, että iltapäivällä kotona täytyy ensimmäiseksi ottaa pienet torkut.

Alennusmyynnistä on hankittu katkolahjehousut (karmean epänaiselliset, nurisin siskolle), vaellushame (kiva, shortsit alla), urheilusandaalit ym rompetta. Junaliput Barcelona-Pamplona on ostettu VR:ltä ja netistä varattu halpa hotelli ensimmäiseksi yöksi, jonka aiomme viettää Pamplonassa. Siitä eteenpäin tie alkaa ja on vailla suunnitelmia, ihana tunne!